Kuuleenko hämmästyneet huokaukset sieltä ruutujen toiselta puolen? Voi kyllä, "täsä mä olen"! Voin vaan todeta että taisi vierähtää taas pari kuukautta postauksetta, huoh.
Mitäs Pullan ja mun arkeen kuuluu. Onnellisesti kavioliitossa ollaan edelleenkin. Ratsua yritetään lihottaa laitumella ja ratsastajaa laihduttaa töissä.
Muutettiin kesäkuun alussa Sipooseen kesäksi pienehkölle maalaistallille. Viihdytään molemmat oikein hyvin, hevoset saavat ruuat ajallaan ja karsinat siivotaan (köhköh, en toki myönnä että edellämainnittulla olisin viitannut ihanaan paratiisisaareen). Talilla on Pegasuksen maneesinkokoinen kenttä ja upouudet estekalustot. Saavat täditkin ihastella hienoja esteitä kun ne vihdoin tulee viikottaiseen, tai melkein päivittäiseen käyttöön ;)
Viime viikolla ostin Pullalle kanget ja huomenna lähden hakemaan koulusatulaa. Päätin että jos ratsuttajaksi joskus haluan niin kannattaa sitä kouluakin vääntää. Onhan pääsyvaatimuksena se 140 cm rataesteissä ja vaativa B koulussa. Elämässä ei kannata kuin tähdätä taivaisiin. Eikä se ehkä olekkaan ihan mahdoton tehtävä, onhan Pulla hypännyt 140 ja kyllä ne Vaativan B:n vaihdotkin taittuu. Parissa vuodessa voi tapahtua vaikka mitä!
Ja, mitä kauheinta, mulla on vauvakuume. Kyllä, v a u v a k u u m e. Haluaisin edistää äidillistä vaistoani ja auttaa tämän ihanan vauvan elämän ihmeelliseen maailmaan. Opastaa matkalla ja olla sen vieressä matkalla aikuiseksi. Okeiokei, omasta varsasta siis haaveilen. Tämä tauti on mitä kauhein ja kiitän jumalaa etten omista tammaa. Olen miettinyt miten saisin sponsorini innostumaan asiasta mutten löydä oikein iskevää myyntipuhetta. Joten päädyn vaan tokaisemaan teiniangstisella äänellä; Iskä, meidän täytyy tehdä investointi tulevaisuuteen ja sijoittaa rahamme varsaan.
No palataampas taas maanpinnalle. Autorotiskoni on sanonut itsensä irti ja ruuvikin lantiossa vaivaa. Haluisin muuttaa omaan asuntoon sekä ostaa trailerin että pääsisi kisoihin. Mutta, elämä on yhtä haluamista eikä aina voi saada kaikkea :)
